Kahden viikon sisällä suunnistusjaosto on järjestänyt kaksi isoa kilpailua, FSOM ja Husqvarna-kilpailut. Neljä kilpailupäivää, yhteensä yli 1500 osallistujaa ja noin 2500 yksittäistä urheilusuoritusta!
Monet seuran jäsenet osallistuivat oma-aloitteisesti toimitsijoina molempiin tapahtumiin. Tässä yhteydessä haluan erityisesti kiittää Ristoa, joka toimi molempien tapahtumien kilpailunjohtajana. Oli hieno kokemus olla mukana todistamassa seuramme upeaa talkoohenkeä! Oli tekemisen meininki ja iloinen ilmapiiri. Jokainen osallistui omalla tiedollaan ja taidollaan ja lopputulos oli erinomainen. On myös ollut positiivista että kaikki ryhmät ovat osallistuneet järjestelyihin. Paikalla oli sekä kilpasuunnistajia että kuntoilijoita kuten myös junnut ja heidän vanhempansa. Henkilökohtaisesti olen saanut paljon kiitosta eri tahoilta radoista ja järjestelyistä. Haluan nyt esittää nöyrät kiitokseni kaikille Teille jotka olitte mukana järjestämässä laadukkaita kisoja! KIITOS!
Puheenjohtaja Rita

Hits: 901
Kommentarer (0)

Skriv kommentar